13. miesten salibandyn MM-kisat pelataan Helsingissä joulukuussa vuonna 2020. Yhteensä 35 joukkuetta on ilmoittautunut mukaan karsintoihin. Ensimmäistä kertaa mukana on joukkue myös Afrikasta, kun Norsunluurannikko on ilmoittautunut mukaan. He osallistuvat Euroopassa pidettäviin karsintoihin.

Euroopassa karsinnat pelataan kolmessa karsintaryhmässä.

EUR1: Frederikshavn, Tanska
EUR2 in Poprad, Slovakia
EUR3 in Liepaja, Latvia.

Aasia-Oseanian karsinnat pelataan Bangkokissa, Thaimaassa.

Kisojen järjestäjämaa Suomi on varmistanut paikkansa kotikisoihin. Lisäksi IFF:n hallitus on päättänyt, että vuoden 2021 World Gamesien isäntämaa USA sekä toinen Pohjois-Amerikan maa, Kanada, ovat mukana Helsingin MM-kisoissa. Loput 13 joukkuetta karsivat paikastaan kisoihin. Näistä joukkueista yhdeksän tulee Euroopan karsintojen myötä sekä neljä joukkuetta Aasia-Oseanian karsinnoista.

Lisätietoja IFF:n sivuilta

 

WFCHelsinki2020 WFCHelsinki2020 salibandy WFC MM-karsinnat
MM-kisat alkaa...
Päivät
Tunnit
Minuutit
Sulje