Torstaina 18.11. Etelä-Suomen Aluehallintovirasto julkaisi uusia rajoituksia yleisötapahtumiin liittyen. Näillä rajoituksilla ei ole vaikutusta salibandyn miesten kotikisojen järjestämiseen, jotka pelataan Helsingin Jäähallissa ja Hartwall Arenalla 3.-11.12.2021.

– Rajoitus ei koske yleisötilaisuuksia, joissa koko yleisölle on istumapaikat. Rajoitus ei myöskään koske sellaisia tilaisuuksia, joissa seisomakatsomoon tai -katsomoihin otetaan yhteensä enintään 20 henkilöä”, selventää ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessa.

Salibandyn MM-kisoihin ei kohdistu tällä hetkellä rajoitustoimenpiteitä, joten nykylainsäädännön puitteissa koronapassia ei voida ottaa käyttöön.

MM-kisoissa jokaiselle katsojalle on istumapaikka molemmilla peliareenoilla. Lisäksi tapahtumajärjestelyissä on kiinnitetty erityise

Alkusarjan ja puolivälierien ottelupäiviin on mahdollista saapua jo tuntia ennen ensimmäisen pelin alkua. Finaaliviikonloppuna Hartwall Arenan ovet aukeavat jo puolitoista tuntia ennen otteluiden alkamista. Saapumalla ajoissa on mahdollista välttää saapumisen yhteydessä aiheutuvat ruuhkat. Lisäksi käsidesipisteitä on halleilla useita sisäänkäyntien ja asiointipisteiden yhteydessä. Myös hallien siisteydestä huolehditaan korostetusti.

– Viime viikkoina pääsylippuja on myyty hyvin, mutta niitä on vielä saatavilla. Tällä hetkellä MM-kisoihin ei ole kohdistettu rajoituksia. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan maailman parhaita pelaajia ja parasta salibandyä sekä Helsingin jäähallille että Hartwall Arenalle, kisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola sanoo.

Lisätietoa pääsylipuista: ticketmaster.fi/wfchelsinki2020

n paljon huomiota terveysturvallisuuteen.

– Teemme kaikkemme, jotta tapahtuma on mahdollisimman turvallinen katsojille. Otteluihin kannattaa tulla ajoissa ja noudattaa kaikkia viranomaisohjeistuksia. Me suosittelemme maskin käyttöä kaikille tapahtumaan saapuville katsojille, Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta kommentoi.

WFCHelsinki2020 WFCHelsinki2020 salibandy covid-19
MM-KISAT KÄYNNISTYVÄT
Päivät
Tunnit
Minuutit
Sulje